Syyskirje 2019

Muhosten sukuseura ry.



Hyvät sukuseuramme jäsenet


Vuoden 2019 juhlakokous oli Kerimäellä Savonlinnan Makkolassa, jossa perustamiskokous

pidettiin 20 vuottasitten. Ilmoittautumisen jälkeen oli juhlalounas
kakkukahveineen perinnepitopöydästä. Lounaan jälkeen juhlan aloittivat
Kerimäen mieslaulajat,jonka jälkeen puheenjohtaja Timo Muhosen
tervetulotoivotus. Oopperalaulaja Annami Hylkilä säestäjänään Maija
Teikari esittivät kolme laulua. Juhlapuheen piti Hannu Muhonen.
Juontajana toimi Ritva Muhonen. Trubaduuri Matti Muhonen esiintyi. Eino
J. Muhosen runon lausui Iikka Muhonen. Juhla päätettiin yhteislauluun ”Savolaisen laulu”.

Ilmoittautuneita oli 63 henkilöä, mutta paikalla 56 henkilöä.

Varsinainen sukukokous aloitettiin klo 14.45.


Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Hannu Muhonen. Esillä oli
sääntömuutosehdotus, joka hyväksyttiin. Markku Muhonen selvitti vuonna
2018 tulleesta tietosuojan lakimuutoksen vaikutuksesta sukuseuran
toimintaan. Uudet säännöt ja tietosuojaseloste löytyvät kotisivuilta.


Päätettiin luopua muutettujen sääntöjen mukaisesti uusien jäsenten ainaisjäsenmaksusta
vuodesta 2019 alkaen ja nostaa vuosijäsenmaksu vuodesta 2019 alkaen 25 euroon. Maksetaan sukuseuran pankkitilille FI04 56511340 0879 55.

Muhosten sukukirjaa voi edelleen tilata hallituksen jäseniltä tai Timo Muhoselta, Niittylahdentie 11,
58150 Makkola, puh. 0500 525 565 tai sähköpostilla: timo.muhonen@spynet.fi. Hinta 20 € +
postikulut. Sukuseura kaipaa uusia jäseniä. Tehostetaan jäsenhankintaa ja kerrotaan seuran toiminnnasta eteenpäin.

Hallituksen jäsenet



Marja Hylkilä, pj., esimies, Sykäräisentie
1269, 69340 Purontaka, p. 050 5827 853, marjahy@toholampi.fi
Markku Muhonen, vpj., varaesimies, Valtakatu
37 B 13, 53100 Lranta, p. 045 255 7107, mt.muhonen@gmail.com
Eila Muhonen, sihteeri,
Huopalahdentie 7 B 28, 00330 Helsinki, p. 040 595 6655, eila.koti@gmail.com
Eino Muhonen, taloudenhoitaja,
Parantaantie 89, 58430 Kulennoinen, 0400 654424, eino.muhonen@pp.inet.fi
Osmo Muhonen, jäsensihteeri, Matintie 9, 56100 Ruokolahti, 0400 760938, osmo.muhonen@pp.inet.fi
Heikki Muhonen, Kallentie 4, 43900
Kinnula, p. 044 048 5487, heikki.muhonen45@gmail.com
Veikko Muhonen, Laajaniitynkuja 3 E37, 01620 Vantaa, p. 050 453 2300, veikko.muhonen@gmail.com


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Muhosten Sukuseura ry Sukukirje kesä 2018

Kutsu sukutapaamiseen Kaustisella 14.7.2018


Arvoisat sukuseuramme jäsenet, hyvät Muhoset
Tänä kesänä järjestämme sukutapaamisen Kaustisella, Kaustisen kansanmusiikkijuhlien aikaan lauantaina
14.7.2018. Kokoonnumme Kansanlääkintäkeskus Hotelli Kaustisessa, os. Pajalantie 24, 69600 Kaustinen.


Sukuseuran päivän ohjelma:
klo. 12.00 Saapuminen ja ilmoittautuminen
klo. 12.15 lounas ja kahvi
klo. 13.00 kokoonnutaan kokoustila Nikamaan kuulemaan sukututkimuksesta, sukuseurasta ja
tutustumaan toisiimme.

Festivaaliareenan päivän ohjelman näet netistä.
Liput ennakkoon ostettuna 32 e, s-kortilla 29 e, portilta 37 e.
Ohjelmaa on myös Kansantaiteen keskuksessa areenaa vastapäätä.
Yöpymismahdollisuutta halukkaille löytyy rajoitetusti:
-- Hotellit Kaustisella täynnä, Kokkolasta (50 km) varmaan löytyy
--
Toholammilta Maaseutuhotelli Hirvikoski (40 km) puh. 06 8623086 Aulis
Kopsala, Tornikoskentie 50, 69410 Sykäräinen. kahden hengen huone 96e -
70e, aamupala, sauna ym.

Sitovat ilmoittautumiset lounaalle ( Ilmoita mahdollinen erikoisruokavaliosi) tulee tehdä viimeistään
14.6.2018 Marja Hylkilälle sähköpostilla: marjahy@ toholampi.fi

Lounaan hinta on 35 euroa. Lounas noutopöydästä sisältää
salaattipöydän, päivän keiton, pääruoan ja jälkiruoan sekä kahvin.
Lounas maksetaan sukuseuran tilille FI04 5651 1340 087955 viimeistään
2.7.2018.
Viestikenttään sukutapaaminen ja oma nimi, mahd. sähköpostiosoite.
Tervetuloa sukutapaamiseen!

Ota mukaan myös Muhosia, jotka eivät vielä ole toiminnassamme mukana.
Sukuseuran toiminnasta saat lisätietoa kotisivuiltamme osoitteesta: muhostensukuseura.fi.kotisivukone.fi
Nyt on erinomainen tilaisuus liittyä sukuseuran kasvavaan joukkoon. Jäsenkirje postitetaan pari kertaa vuodessa.

Muhosista on julkaistu sukukirja n:o 1, jota on tarkoitus täydentää mm. dna-tutkimuksilla ja saatavilla
uusilla tiedoilla. Sukukirjaa on saatavana edelleenkin á 25 euroa + toimituskulut ja sitä voi kysellä hallituksen jäseniltä.

Seuran vuosijäsenmaksu on 20 euroa ja ainaisjäsenmaksu 200 euroa. Se maksetaan Muhosten sukuseuran
tilille no: FI04 5651 1340 0879 55. Maksuun tulee merkitä täydellinen nimi, osoite ja sähköpostiosoite, mahd.
syntymäaika, koska meitä on useita samanniisiä.


Hyvää kesää!


Muhosten sukuseuran hallitus
Hallituksen jäsenten yhteystiedot:
Timo Muhonen, pj., esimies, Niittylahdentie 11, 58150 Makkola, 0500 525565, timo.muhonen@spynet.fi
Marja Hylkilä, vpj, varaesimies, Sykäräisentie 1269, 69340 Purontaka, p. 050 5827 853, marjahy@toholampi.fi
Eila Muhonen, sihteeri, Huopalahdentie 7 B 28, 00330 Helsinki, p. 040 595 6655, eila.koti@gmail.com
Eino Muhonen, taloudenhoitaja, Parantaantie 89, 58430 Kulennoinen, 0400 654424 eino.muhonen@pp.inet.fi
Osmo Muhonen, jäsensihteeri, Matintie 9, 56100 Ruokolahti, p. 0400 760938, osmo.muhonen@pp.inet.fi
Heikki Muhonen, Kallentie 4, 43900 Kinnula, p. 044 0485487, heikki.muhonen45@gmail.com
Markku Muhonen, Valtakatu 37 B 13, 53100 Lappeenranta, p. 045 255 7107, mt.muhonen@gmail.com
Ritva Muhonen, Pohjankaari 7 as. 26, 50190 Mikkeli, p. 041 5051941, muhoset@luukku.com
Veikko Muhonen, Laajaniitynkuja 3 E 37, 01620 Vantaa, 050 453 2300, veikko.muhonen@gmail


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Sukutapaaminen 2014

Sukuseura pitää sääntöjensä mukaisesti varsinainen sukukokouksen
joka toinen vuosi. Välivuotena seura järjestää jonkun viihdyttävän
tilaisuuden tai retken. Vuonna 2014 seura tarjosi jäsenistölleen
tilaisuuden osallistua ”Hamina-Tattoo” – tilaisuuteen.


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Vuoden 2013 sukukokous

Sukukokous pidettiin Keski-Suomessa Kinnulassa Urpilan kartanossa lauantaina 20.7.2013. Kinnula sijaitsee Keski-Suomen maakunnan luoteisosassa rajoittuen lännessä Keski-Pohjanmaahan ja pohjoisessa Pohjois-Pohjanmaahan. Kinnula on maantieteellisesti Suomenselän alutta. Muhosia ja muita savolaisia Kinnulaan on muuttanut jo 1550 luvulta alkaen.. Urpila on alun perin ollut kansakoulu, josta on myöhemmin kehitetty menestyvä matkailuyritys. Sää oli kokouspäivänämme aurinkoisen
kesäinen. Järjestelyjä Kinnulassa oli hoitanut paikkakunnalta kotoisin oleva seuran hallituksen jäsen Heikki Muhonen.


Väkeä paikalle alkoi kertyä jo kymmeneltä ja lopulta sitä oli runsaanpuoleisesti. Eri puolilta Suomea oli tultu. Yhdeltätoista oli jo tulolounaskin katettu ”noutopöytään”. Ruokailuaikaa oli varattu kello 13
saakka. Oli vapaata seurustelua ja pakkakuntalaisten hyviä musiikkiesityksiä. Yhdeltä ip. pidettiin varsinainen sukukokous. Seuran jäsenmaksu on edelleen 20 euroa vuodessa. ja ainaisjäsenmaksu 200 euroa.Nimitettiinpä siellä sitten ensimmäistä kertaa seuran historiassa erityisistä ansioistaan seuran hyväksi tehdystä työstä kaksi kunniamuhosta. Nimitetyt ovat maanviljelijä Timo Muhonen Kerimäeltä ja vuorineuvos Esko Muhonen Espoosta. Molemmat ovat erittäin aktiivisesti kehittäneet seuran toimintaa aivan sen perustamisesta alkaen. Hallitus sai uuden kokoonpanon, joka ilmenee sivulta "Sukuseuran toiminta/toimihenkilöt".


Kello 14 aloitti puheensa Kinnulan oma poika kansanedustaja Mauri Pekkarinen. Hänenkin sukutaustassaan on Muhosia. Mauri puhui vapaan oloisesti ilman papereita. Hän peilasi terävästi huomioiden suvun merkitystä yhteisöille vanhasta agraarisuomesta aina nykypäivään. Suvun
merkitys siihen kuuluvalle on muuttanut luonnettaan jäsenestään huolehtivasta yhteisöstä arvopohjaiseksi yhteenkuuluvuuden tunteeksi ja tietoisuudeksi omista historiallisista juuristaan. Tämä tietoisuus on synnyttänyt tarvetta, joka synnyttää yhä enemmän mielenkiintoa omiin
juuriin, sukututkimuksiin ja sukuseurojen perustamisiin. Pekkarinen kertoi, että 86 % 18 – 26- vuotiaista pitää perhettä ja sukua yhtenä elämän tärkeimmistä asioista. Vastaava luku 30 vuotta sitten oli ollut
noin 30 prosenttiyksikköä vähemmän.


Kehittyvissä maissa suku vielä nykyäänkin huolehtii taloudellisesti jäsenistään yhteiskunnan sijasta eli suku maksaa sosiaaliturvan. Siksipä jotkut Kiina ja Korea pystyvät niin ylivoimaiseen hintakilpailuun Euroopan ja Suomen kanssa, joissa suku ei sosiaaliturvaa enää maksa vaan sen rahoitus on lisättävä tuotteiden hintoihin. Tilanne idän ja lännen maitten välillä tasoittunee ajan kanssa.


Puhetta ei kuulija koskaan voi toistaa sellaisena kuin puhuja itse sen on sen miettinyt. Kuulijana yleisvaikutelmaksi jäi: Hyvä oli puhe ja hyvä oli puhujakin.


Lopuksi Pekka Muhonen esitti katsauksen Muhosten sukututkimustilanteesta. Kokouksen puheenjohtaja Kari Taipale päätti kokouksen noin klo 15.30.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Menneet sukukokoukset/tapaamiset


Sukukokous Kerimäellä 11.07.1999 sukukokous Savonlinnassa, Talvisalon koululla

8.07.2001 hallituksen kokouksetsukukokous Kerimäellä

27.07.2003 sukukokous Urpilan kartanossa

2.7.2005 Sukujuhla järjestettiin Savonlinnan Paviljongissa lauantaina 30.6.2007. Samassa yhteydessä pidettiin seuran varsinainen sukukokous.

Muhosten Sukuseura perustettiin 11.7.1999. Seuran 10-vuotista
toimintaa juhlittiin 11.7.2009 Kerimäen Kerimaassa. Juhlassa mm.
esiteltiin ensimmäinen sukujulkaisumme "Muhoset, tietoa omasta suvusta".
Se on samalla "Muhosten sukuseuran julkaisu nro 1". Kirjan valmistuminen oli merkittävä tapahtuma seuran sukututkimuksen ja julkaisutoiminnan alueella. Kirjan sisällöstä on kerrottu myös
"Sukututkimus" -sivulla.

Sukukokous ja sukututkimusseminaari pidettiin Ravintola Paviljongissa, Savonlinnassa lauantaina 13.8.2011.