Suvun historia

Aluksi oli Itä-Savo

Eeva Häkkinen kirjoittaa Muhoset kirjassa, että perimätiedon mukaan Suomen Muhosten kantaisä olisi ollut kivimuurari, joka tuli Olavinlinnaa rakentamaan. Tämän tarinan osoittamiseen oikeaksi tai vääräksi eivät aikakaudelta säilyneet asiakirjat riitä. Keskiajan lähteet eivät lainkaan mai­nitse Muhosen nimeä ja tuskinpa balttialainen tai saksalainen muurari olisi tällä nimellä Suomeen tullutkaan. Kun Kustaa Vaasa komensi verovoutinsa panemaan suomalaisten talonpoikien nimet kirjoihin, elettiin jo seuraavaa vuosisataa ja Olavinlinnan rakentamisesta oli kulunut 2-3 sukupolven aika.

Säilyneen Erik Akselinpoika Tottin kirjeenvaihdon perusteella tiedetään kyllä, että alkaessaan rakentaa puolustuslinnaa rauhattomalle itärajalle v. 1475, tuotti hän työhön viisitoista "hyvää ulkomaalaista muurarimestaria", joiden nimiä ei kuitenkaan liene säilynyt missään asiakirjassa. Herääkin kysymys, miksi "hyvä ulkomaalainen muurarimestari" olisi vaihtanut ammattia ja alkanut viljellä ki­vistä kaskea rauhattomalla raja-alueella. Mahdotonta se ei toki ole, mm. hansa­kauppiaiden jälkeläisiä on Savon asutuksen asiantuntijan, professori Pirisen mu­kaan sulautunut savolaiseen talonpoikaisväestöön. Tarinan todenperäisyys jäänee selvittämättä, jollei löydy uusia lähteitä tai muita, vaikkapa geneettisiä, selvitys­keinoja.

Savolaisten talonpoikien joukossa oli joka tapauksessa Muhosia ensimmäi­sen maakirjan laatimisvuonna 1541. Verotus perustui vielä tuolloin arvioituun kasken vuotuiseen tuottoon, ja verovuodilla oli visainen tehtävä yrittää pitää kas­kiensa perässä liikkuvat savolaiset talonpojat ojennuksessa kirjoissaan. Ensim­mäinen varsinainen verollepanokirja laadittiin 1561 ja siinä lueteltiin nimeltä paitsi kaikki verovelvolliset, myös kunkin hallitsemat maakappaleet. Pyrkimyk­senä oli päästä vakituiseen verokantaan määrittämällä kunkin talonpojan tilalle vuotuinen vero, eli siirtymään arvioidusta kasken tuotosta maaomaisuuden ve­rotukseen. Tavoitetta ei ihan saavutettu, veromäärät vaihtelivat edelleen eri vuo­sien verokirjoissa. Tämä vaikeuttaa tutkijan tehtävää, koska mitään pysyvää tila­kohtaista tietoa, ankkuripistettä, ei asiakirjoissa ole käytettävissä. Kylien saatikka talojen nimiä ei vielä käytetty, vaan hallintopitäjät jaettiin neljänneskuntiin ja nämä puolestaan kymmenkuntiin. Jako ei ollut maantieteellinen vaan verotekni­nen, niin että kymmenkunnat pyrittiin saamaan verotukseltaan samankokoisiksi. Tästä johtuen kirjattiin isännät taloinensa milloin mihinkin kymmenkuntaan aina kirjurin mielihalujen mukaan, tunnisteena vain veroa maksavan isännän nimi, joka sekin saattoi kuulua kauan sitten kuolleelle miehelle.

Itäisen Savon Muhosten ikivanha asutus keskittyi 1500-luvulla Säämingin hallintopitäjän siihen osaan, josta 1640-luvulla syntyi Kerimäen pitäjä ja joka 1800-luvun lopulla erotettiin Kerimäestä Enonkosken pitäjäksi. Jo ensimmäisen 1541 laaditun Savon maakirjan aikaan asui tienoossa Muhosia. Tähän ensimmäi­seen verokirjaan on merkitty kolme Muhosta, kaksi näistä Säämingin Haapalah­den neljänneskunnassa ja yksi Juvalla Vesikansan neljänneksen ensimmäisessä kymmenkunnassa.

Vuonna 1561 toteutettu maantarkastus ja verollepano paljastavat Muhosten silloiset asuinpaikat. Muhosten "kotipesä", Erkki Muhosen isännöimä neljän ve­romarkan anekki sijaitsi Säämingin pitäjän Haukiniemen neljänneskunnassa ja Antti Muhosen sekä Hannu Vihavaisen kuuden veromarkan yhteisanekki Tol­vanniemen neljänneskunnassa. Osasta Erkin anekkia muodostui Muhosten kan­tatila, Muhola 1. Sitä isännöivät Muhoset ainakin siihen asti, kun alue liitettiin Enonkoskeen ja sieltä Muhosia levisi aluksi Kerimäen muihin kyliin ja 1700-luvun puolimaista lähtien myös Sääminkiin ja Rantasalmelle. 1620-luvulla kan­tatilasta tuli rustholli, kun sen isäntä Olli Muhonen ryhtyi varustamaan ratsu­miestä kruunun palvelukseen. Ruotsi-Suomi oli liittymässä 30-vuotiseen sotaan ja tarvitsi ratsuväkeä. Talonpojalle, joka varusti miehen ja hevosen kruunun pal­velukseen, luvattiin vapautus maaveroista. Alkuvaiheessa talon puolesta ratsasti­vat talon omat miehet, isännän veljet, pojat tai vävyt, myöhemmin palkatut rat­sumiehet. Rusthollivaihe päättyi pikkuvihan eli hattujen sodan rauhanteossa, kun uusi raja kahmaisi suuren osan Säämingin ja Kerimäen pitäjistä Venäjän puolelle ja sotaväenotot loppuivat. Rajan oikeasta kulusta ei syntynyt yksimielisyyttä Ruotsin ja Venäjän välillä koko venäläisaikana ja useimmat Muhosten asumat jäivät kiistanalaiselle riitamaalle.

1600-luku oli raskasta aikaa suomalaiselle talonpojalle; Ruotsi rakensi suur­valta-asemaansa ja viulut maksoi tietenkin "veronalainen rahvas", joksi ta­lonpoikaissäätyä osuvasti nimitettiin. Kruunu vaati alituisesti lisää veroja ja so­tamiehiä, kunnes talolliset eivät enää kyenneet suoriutumaan velvoitteistaan, vaan joutuivat jättämään talonsa ja ”karkaamaan” valtakunnan rajan itäpuolelle tai pohjoisiin erämaihin, joihin ei verottajan käsi vielä ulottunut. Kolmen vuoden maksamattomista veroista menetti tilan omistaja sukuoikeutensa siihen, jolloin kruunu saattoi ottaa "veroaution" tilan itselleen ja tarjota sitä käräjillä kenelle hyvänsä, joka lupautui maksamaan kruunun saatavat tilan puolesta. Pitkään auti­oina olleille taloille saatettiin myöntää verovapausvuosia rakennusten ja vilje­lysten kuntoon saattamiseksi. Kerimäenkin taloista suuri osa autioitui ja muuttui verotiloista kruununtiloiksi tämän kauden aikana. Tällä tienoollahan oli kaksin­kertainen rasite läntisempiin alueisiin verrattuna - paitsi kruunun kuristavaa kättä sai se kokea rajan kirot venäläisten ryöstöretkien muodossa. Asko Mielonen on teoksessaan Vanhan Kerimäen historia laatinut luettelon Kerimäen kylien ja ta­lojen vaiheista 1600-luvun toisella puoliskolla. Tästä luettelosta näkyy, kuinka tiheästi talot vaihtoivat omistajaa. Myös Muhoset olivat alituisessa liikkeessä lukuun ottamatta Muholan alkuperäistä keskuspaikkaa, joka säilyi Muhosten omistuksessa yhtäjaksoisesti.

Sitten oli Keski-Suomi

Pekka Muhonen kirjoittaa ”Muhoset-kirjassa”: Muhosten suvussa erottuu jo 1500 – luvulla kaksi merkittävää keskittymää ni­mittäin Vanhan Säämingin Muhoset ja Vanhan Rautalammin Muhoset. Varhai­simpia sukua koskevia kirjallisia lähteitä ovat Kustaa Vaasan aikaiset maakirjat. Sellainen on Savosta vuodelta 1541 ja Viipurin Karjalasta vuodelta 1543 (Piri­nen, Kauko.1988 s. 392). Savossa Muhosia on voitu ensin paikantaa nykyisen Itä-Savoon Juvan, Rantasalmen ja Säämingin alueille. Varsinainen Savon tihen­tymä on Säämingin sillä alueella, josta myöhemmin tehtiin Kerimäen pitäjä.

Melkein samanaikaisesti kun Muhosia pantiin Savossa kirjoihin, tavattiin heitä jo Pohjois-Hämeen erämaissa, Kymijoen vesistön Viitasaaren ja Saarijär­ven reittien latvavesien varsilla. Sukua voidaan pitää savolaisena, mutta nimen alkuperä on karjalainen. Historiantutkija Pirisen mukaan Muhonen-nimi kuuluu vanhaan karjalaisperäisten suomalaisnimien kerrostumaan. Muita samaan jouk­koon kuuluvia nimiä ja sukuja ovat mm. Akkanen, Karvinen, Kekäläinen, Koso­nen, Kuikka, Kuokkanen, Kupiainen, Muukkonen, Pelkonen, Sopanen, Takki­nen, Turtiainen ja Vihavainen. Noita sukuja on ajan kuluessa tullut itäiseen ja eteläiseen Savoon Karjalan kannakselta. Pirisen esittämässä karttapiirroksessa lähtöseutu näyttäisi ulottuvan noin Viipurinlahden länsipuolelta Äyräpäähän ja sieltä edelleen Uudenkirkon itäpuolelle. Etelässä rajana on Suomenlahti. (Piri­nen, Kauko. 1988 ss.394 ja 403).

Kaarlo Jonathan Jalkanen kyseli 1800-luvulla Rautalammin vanhan hallinto­pitäjän historiaansa varten sukutarinoita. Hän tiedusteli taloissa sitäkin, mistä päin Savoa tai Hämettä asukkaat tiesivät sukunsa muuttaneen. Kirjassaan hän toteaa sanatarkasti: ”Muhosen suvun kerrotaan tulleen Rantasalmen Muho­sesta" (Jalkanen, K.J. 1900 s.50). Paikka ei liene sijainnut ainakaan nykyisen Rantasalmen kunnan alueella. Jossain 1500-luvun Rantasalmella se on varmasti sijainnut. Pitäjähän ulottui silloin Tavinsalmelle (Kuopionniemi) pohjoisessa ja Venäjän Käkisalmen lääniin idässä. Mikähän on ollut se ranta, josta ovat lähte­neet soutelemaan silloista Pohjois-Hämettä kohti, ja mikä on ollut matkareitti, kun on päädytty lopulta Kivijärven Saarensalmeen tai Saarijärven Kalmariin. Asia voi hyvinkin selvitä, kunhan palapelin osia vielä kootaan. Joka tapauksessa lähdetty on noin 1540 – 1560 välisenä aikana ja todennäköisesti Haukiveden rannoilta alueelta, jonka he itse tiesivät olevan Rantasalmea.

Ensimmäinen Muhosten asumus on ollut vuodelta 1552 säilyneiden eräluetteloi­den mukaan Pohjois-Hämeen erämaassa Kivijärven Saukonsalossa. Tuon hämä­läisen eräsijan haltijana tavataan Pauli tai Paavo Muhonen. Saukonsalon eräsi­jasta kehittyi Saaren talo ja sen ympäristöön Saaren kylä. Sieltä asutus pikaisesti levisi Hiilinginjoen suun tuntumaan, jonne syntyneistä taloista myöhemmin ke­hittyi Kinnulan Muholan kylä. Muhosia hääri vilkkaasti asuttamassa koko Kivi­järven pohjoisosan rantamaita molemmin puolin. Melkein jokaisen vanhemman talon vaiheissa heitä lähteissä vilahtelee. Sittemmin Muhosia tavataan Vanhan Viitasaaren muistakin kylistä sekä Vanhalta Saarijärveltä. Näin se on aluksi mennyt.

Asutustoiminta sai uutta pontta kun, kuningas Kustaa Vaasa (s. 1496, k. 1560, kuninkaana 1523 - 1560) ryhtyi edis­tämään Pohjois-Hämeen erämaiden asuttamista 1500-luvun puolessa välissä ta­voitteenaan alueen pysyvä asuttamien. Ensimmäiset savolaiset uudisasukkaat olivat jo muuttaneet alueelle ennen kuninkaan asiaan puuttumista ja Rautalam­min hallintopitäjän perustamista noin vuonna 1560.

Uuden asuinpitäjän nimeksi tuli siis Rautalampi, jonka alueeseen nykyinen Keski-Suomen maakunnan pohjoispuolinen alue tuohon aikaan kuului. Pitäjän papilla oli maita ja hän asusteli Rautalammin Talliniemessä, josta syystä pitäjän nimeksi vakiintui Rautalampi, joka alkuaan oli vähäinen itäkulma tuota kunin­kaan perustamaa laajaa hallintopitäjää. Suurpitäjän alue ulottui etelästä Jyväsjär­veltä ja kaakosta Toivakasta pohjoiseen Pihtiputaan Muurasjärvelle ja lännestä Karstulan Vahangasta itään Iisveden rantaan. Koillisessa pitäjä rajoittui vanhaan karjalaisten ja hämäläisten väliseen heimorajaan, joka Pähkinäsaaren rauhasta (v.1323) lähtien oli myös valtakunnan raja aluksi Novgorodin ja myöhemmin Venäjän valtapiiriä vastaan. Rautalammista erotettiin myöhemmin Laukaan 1593, Saarijärven 1639 ja Viitasaaren 1635 kantapitäjät, jotka vielä jakautuivat tuottaen nykyiset Keski-Suomen maakunnan pohjoispuoliset kunnat (Jyväskylä, Suolahti, Äänekoski, Karstula, Uurainen, Kannonkoski, Pihtipudas, Kivijärvi, Kinnula jne.) Tämän päivän Rautalampi ei enää kuulu joukkoon. Se luetaan Pohjois-Savoon. Muhosia asettui alun perin nykyisten Kinnulan, Kivijärven, Karstulan, Saarijärven ja Viitasaaren aluille alueille 1500- luvun kuluessa ja 1600-luvun alussa. Historia tästä jatkuu Ruotsin metsäsuomeen ja Amerikkaan Uuden Ruotsin siirtokuntaan. Muhosia on Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa, Inkerinmaalla, jopa Ruotsin Nevanlinnassa ennen Pietarin perustamista - kaikkialla ainakin jonkin verran. Tarkempi historia on mahdollista koota, jos halutaan.